Suositut tekstit

Hae tästä blogista

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Onnistuneet kräkkerit


Kräkkerit ovat jääneet blogissani lapsipuolen asemaan. Ei silti ettenkö niitä olisi jo tehnyt. Kerran kokeilun jälkeen ei olekaan ollut tarvetta lämmöllä muistella. Joissakin ohjeissa on niin lukuisa määrä raaka-aineita että ainahan kaapista joku osa puuttuu, johon ei kiireinen piipahdus lähikauppaan tuo helpotusta. Tähän postaamaani ohjeeseen tykästyin kovasti ja aineet melkoisella varmuudella on helposti saatavilla. Alkuperäinen on täältä

Mantelikräkkerit

4 kuppia yön yli liotettuja manteleita
1 teelusikka Herbs de Provence (tai jotain muuta yrttimaustesekoitusta)
2 teelusikallista suolaa
1 kuppi jauhettuja pellavansiemeniä.


Jauha mantelit vedessä, siivilöi pulppi ja siirrä maito jääkaappiin odotamaan loppusijoitusta. Maidon voi käyttää vaikka smoothieen tai puuroon. Jauha mantelipulppi ja muut aineet sekaisin (paitsi se maito, joka tuli sivutuotteena). Jauhimesta riippuen voit joutua kaapimaan massaa alaspäin saadaksesi tasaista mössöä. Maista taikinaa, koska kuivaaminen ei makua muuta eikä paranna.

Levitä taikina ohuelti kuivurin tasolle leivinpaperin päälle (oma kuivurini vaatii paperin väliin, muuten jää kiinni) Kuivaa ensin yksi tunti 50 asteessa ja laske sen jälkeen lämpötila 40 asteeseen. Kuivaa lisää 6-10 tuntia riippuen kuivurista. Säilö ilmatiiviissä astiassa.

Päällä tomaattia, basilikanlehtiä, suolaa ja mustapippuria


tiistai 30. elokuuta 2011

Porkkanainen zuchettikastike

Luonnoksissa on yhtä ja toista odottamassa julkaisua. Olen odottanut sopivaa inspiraatiota ja antanut luovuudelle tilaa tuumailemalla eri raaka-aineiden välillä. Ihan ok sekoituksia olen saanut aikaan, mutta niitä ei tänne tuoda sen tarkemmin näytille. Tämä kastike zuchetille oli mielestäni huippu. Tomaattien puuttuessa alkoi sävellys ja lopputulos oli niin maukas, että tätä piti tehdä heti lisää!

3 porkkanaa
10 cm pätkä pienestä kesäkurpitsasta
½ tl kurkumaa
suolaa
pippuria
valkoista balsamicoa
1 tl hunajaa
1 tl Ashwagandhaa
tarpeeksi vettä

Kaikki aineet blendataan kastikemaiseen muotoon. Tarjoillaan zuchetin kera.

Mandoliinileikkurin uupuessa zuchetti vääntäytyi penneiksi





Tunnustus!

Mieltä lämmittävää!


Sain huippublogisti Mustikkatytöltä tunnustuksen omalle vielä kovin vaatimattomalle blogilleni! Ihanaa!

"Tunnustuksen tehtäviin kuuluu kiittää tunnustuksen antanutta, vastata 10 kysymykseen ja jakaa tunnustusta eteenpäin 10 ihanaan blogiin sekä tiedottaa kyseenomaisia blogeja asiasta."

Tässä kysymykset ja vastaukseni niihin:

1. Suosikkiväri: punainen
2. Suosikkieläin: koira
3. Suosikkinumero: 22
4. Suosikki alkoholiton juoma: luomuappelsiinimehu
5. Facebook vai Twitter: Facebook
6. Intohimosi: tervehtyminen
7. Saada vai antaa lahja? antaa
8. Suosikkikuvio: pallo
9. Suosikkiviikonpäivä: sunnuntai
10. Suosikkikukka: kalla

Tämä tunnustus tuntuu pyörivän nyt niin monessa blogissa, että ei varmaankaan kukaan vedä raakaa luomuhernettä nenään, jos en jakele tunnustuksia eteenpäin. Mutta isot kiitokset kaikille raakaruoasta bloggaajille, en olisi tässä ilman teitä!

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Smoothie kaakaonibseillä

Surffailun tulosta tämäkin ohje, mutta modailtu niin, ettei alkuperäisestä enää tietoakaan:

½ banaani
1 omena
kourallinen cashew-pähkinöitä (voi liottaa ensin, kunhan heität liotusveden viemäriin)
kourallinen kaakaonibsejä
1-2 tl hunajaa
loraus vettä (voi lisätä lopuksi, jos on liian tönkköä)
1 rkl kookosöljyä
1-2 tl Tocotrienolsia

Kaikki ainekset blenderiin pyörimään pyörryksiin saakka!

nibsit narskahtelevat kivoina sattumina

maanantai 22. elokuuta 2011

Datorade-päivä

Kaapissa pyörii iso pussi kaakaonibsejä. Suklaasmoothieta olisi kiva pyöritellä, mutta sopivan helppo ohje odottaa löytäjäänsä. Vettäkin alkoi sataa ja energiatasot aivan pakkasella kaiken viikonloppukekkereissä puolivahingossa syödyn vehnäjauhomöskän aikaansaamana.

Ryhdyin vastahyökkäykseen Datoraden voimin!

2 Medjool-taatelia
2-3 dl vettä
½ sitruunan mehu

Pilko taatelit tarvittaessa palasiksi ja laita veden ja sitruunan kanssa blenderiin ja jauha. Laita vettä ensin vähemmän ja lisää, kunnes saat haluamasi paksuisen seoksen.


lauantai 20. elokuuta 2011

Vesimelonismoothie


Vesimeloni on nyt niin kiinnostava, että tässä taas ohjetta!

1-2 kuppia vesimelonia
1 ruokalusikka hunajaa
1 ruokalusikka tuoretta minttua tai kuivattua liotettuna
1 kuppi cashew-pähkinöitä yön yli liotettuna ja pienen vesimäärän kanssa jauhettuna jugurtiksi
1 ruokalusikka sitruunan mehua
hyppysellinen kanelia
Jauha meloni, hunaja ja minttu nopeasti blenderissä. Älä jauha liian kauan. Lisää cashew-jugurtti ja kaneli ja jauha sekaisin. Yllättävän hyvää!



perjantai 19. elokuuta 2011

Raakabrownie

Pala painoi 53 grammaa

Tämä kuva on pyörinyt kuvakansiossa pitkään, koska en ollut tallentanut ohjetta. Tässä se nyt tulee.
 
1 kuppi saksanpähkinöitä
1 kuppi taateleita
1/3 kuppia raakakaakaojauhetta

Jauha pohjan ainekset hyvin sekaisin. Taputtele pieneen vuokaan.

Päällistä varten tarvitset:

2 avocadoa
1/2 kuppia agave-nektaria
1/4 kuppia kookosjauhoa
1 ruokalusikkaa aitoa vaniljaa
suolaa
kanelia

Blendaa aineet hyvin sekaisin ja levitä pohjan päälle. Viilennä jääkaapissa ja herkuttele!

torstai 18. elokuuta 2011

Melonismoothie tähtianiksella

Meloni ovat näin elokuussa edullista ja loppukesän helteiden viilennykseen juuri sopivaa. Mea Salo on sivuillaan ohjeistanut yhdistämään useampaa melonilaatua. Minä keksin lisätä joukkoon tähtianista joka on kaukana raa'asta, mutta tuo hyvän vivahteen smoothieen.

vesimelonia
Canteloupe-melonia
yksi tähtianiksen sakara

Kaikki aineet blendataan keskenään. Simple as that!


keskiviikko 17. elokuuta 2011

Raakaa kirsikkahilloa, kirsikkasmoothieta, kirsikkaa ja keittö kuin teurastamo!

Keräsin 7,5 litraa kirsikoita ihan omasta puusta. Kävin kirsikoita läpi ensin veitsellä halkoen ja kiven poistaen, mutta nopsemmin se kävi sormin. Keittön seinätkin saivat osansa kirsikoiden työstämisestä!

Arvelin jonkun jo kehitelleen oikeesti sokerittoman kirsikkahillon ohjeen ja sellaisen löysinkin. Choose Raw, not War-sivustolla oli näpsäkkä ohje.




Oikeesti raaka kirsikkahillo 
1 kuppi, noin 10 taatelia
1 1/2 kuppia kivettömiä kirsikoita
4 kuppia kirsikoita


Jauha puolisen tuntia liossa olleet taatelit pieneen määrään vettä. Lisää 1 ½ kuppia kirsikoita ja blendaa samettisen pehmeäksi. Lisää vielä 4 kuppia kirsikkaa ja blendaa, kunnes tuloksena on tuhti hillo. Ei sodan, vaan raán valinnut oli säilönyt hillot lasipurkkeihin, mutta minä kauhoin hillon muovirasioihin ja pakastin ihan tilan ja kellarin puutteen vuoksi.


Jätin kirsikoita muihinkin kokeiluihin ja pikaisen kuukkeloinnin perusteella testasin seuraavat kaksi smoothieta:

Kirsikkaa banaanilla
4 dl kirsikoita, kivet poistettuna
1-3 taatelia
1 banaani
tilkka vettä tai kirsikoiden mehua tarvittaessa

Kaikki aineet sekoitellaan keskenään ja herkutellaan!




Kirsikkaa avocadolla lievin muutoksin
1 avocado, kuorittu ja kivi poistettu
1 3/4 kuppia kirsikoita
1 1/2 kuppia pinaattia (laitoin pakastepinaattia)
hiemen alle 1/2 kuppia veriappelsiinin mehua, 
1 jäinen kuutio mangoa

Kaikki ainekset blenderiin ja antaa mennä. Herkkuä tämäkin, niin herkkua että veivät käsistä!





tiistai 16. elokuuta 2011

Raaka pähkinäinen fenkolisosekeitto

Vilkaisu vihanneslaariin sai tarttumaan fenkoliin, joka on kärsivällisesti odottanut että siitä tehtäisiin jotain ennen kuin se luovuttaa. Naapurin puusta oli tipahtanut meidän pihalle omena, onneksi, koska sitä tarvittiin tähän kertakaikkisen herkkuun soppaan.


1 omena, kuorittu ja paloiteltu
1 kuppi kuutioitua fenkolia
½ kuppia cashew-pähkinöitä
1/4 kuppia pinjansiemeniä
2/4 kuppia vettä (tarpeen mukaan enemmän)
(1 teelusikka raastettua piparjuurta)
1 teelusikka oliiviöljyä
suolaa
pippuria


Jauha ensin cashewt ja pinjansiemenet ja laita muiden aineiden kanssa blenderiin ja sekoita keitoksi. Lisää vettä jos tuntuu liian paksulta. Koristele tillillä ja punajuuren paloilla. NAUTI!


 

Alkuperäisessä ohjeessa keitto tehtiin Vitamixillä ja siivilöitiin norjemmaksi keitoksi. Keitto kyllä maistuu aivan ihanalta ihan ilman siivilöintitoimenpiteitä.

maanantai 15. elokuuta 2011

Nurminahikas


Pihallamme kasvaa puolikaaressa tällaisia sieniä ja tämän kaaren kohdalla ruoho on erityisen hyvinvoipaa. Aivan sattumalta luin tätä lehteä ja sain selville ettei pihallamme kukoistava sieni ole mikä tahansa kotinurmen ulkonäön pilaaja vaan erittäin maukas ruokasieni, joka joutaa vain ja ainoastaan syötäväksi. Nurminahikas kasvaa kohtaan, josta joskus on kaadettu mänty.

Nurminahikkaasta syödään vain hattu, koska jalka on hyvin sitkeä. Tällä taktiikalla keräsin hatut pihalta pannulle. Niin ikävääkin kuin rasvassa käristys vain on niin nämä kokkasin perinteiseen tyyliin voissa.

Kirsikkapuu on antanut satonsa ja hillot ovat nätisti pakkasessa. Eikä sokeria käytetty muruakaan! Kirsikka-asiasta tuonnempana.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Raakasosekeitto

Olen aina pitänyt sosekeitoista ja monitoimikoneen tilalleni hankkimani Magic Bullet on ollut hyvä laite kun niitä kehittelin. Bulletin mukana tulee neljä reilun kokoista annoskuppia lähinnä drinksuille, mutta minulle Bullet jauhaa enimmäkseen sosekeittoja.

Tänään yksi kehitystyö päätyi tänne, sen verran hyvin onnistui!

 Tomaattisosekeitto ehkäpä juustoisella vivahduksella

1 pieni kesäkurpitsa
½ dl yön yli liotettuja sesaminsiemeniä
2 tomaattia
suolaa
mustapippuria

Liota sesaminsiemeniä yön yli ja kaada liotusvesi pois. Jauha mahdollisimman hienoksi pienessä tilkassa vettä. Lisää tomatit, kesäkurpitsat ja mausteet ja jauha soseeksi. Sesaminsiemenet eivät jauhaudu aivan vehnäjauhomaiseksi tahnaksi vaan jäävät kivasti rakeiseksi, mikä sesamin maun kanssa aikaansaa keittoon melkeimpä juustoisen maun. Varmaan makuasia, mutta minulle tuli mieleen Emmental.

Say cheese!

perjantai 12. elokuuta 2011

raakapiparit

Jouluun on vielä ikuisuus, joten on hyvää aikaa testata jouluisia raakaohjeita. Nämä raakapiparit, joiden ohjeen Okriina on julkaissut ja joita siis kokeilumielessä tein, veivät meidän perheeltä kielet mennessään. Kopioin ohjeen tähän tulevia jouluja varten.

1 kp idätettyjä, kuivattuja tattarin jyviä, jauha jauheeksi
1 kp kuivattua mantelivaahtoa jauhettuna tai jauhettuja, kuorimattomia manteleita
1 kp idätettyjä, kuivattuja auringonkukansiemeniä, jauha jauheeksi (jos et jaksa idätellä, käytä suoraan pussista)
2 kp taateleita, jauha tahnaksi
1/2 kp parapähkinä- tai cashewtahnaa 
5 rkl raw-agavesiirappia tai juoksevaa hunajaa
3 rkl mantelimaitoa
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl inkivääriä
1/4 tl neilikkaa
1/2 tl pomeranssinkuorta
1 tl ruususuolaa jauhettuna
1/4 kp pellavansiemeniä, jauhettuna
1 tl carobia

Jauha taatelit tahnaksi. Jauha erikseen tattarinidut, kuivattu manteli sekä auringonkukansiemenet. Sekoita kaikki ainekset keskenään mieluiten käsin. Jso taikina on tahmea niin laita jääkaappiin jähmettymään.

Leivo taikinasta pipareita tavalliseen tapaan eli kauli ensin ohueksi levyksi ja ota muotilla pipareita. Siirrä kuivurin tasoille kuivumaan. Kuivata 12 t. Käännä välillä.

Kuivasin näitä vain muutaman tunnin ja tein pipareita lähinnä kakkaroita, joista kaikki eivät ehtineet edes tarjouluvadille vaan katosivat suoraan kuivurin tasolta.


torstai 11. elokuuta 2011

Lihan substituuttaamista



palaneita kyljyksiä vai chocolate chip cookies tai ehkä nahan palasia?

Saadaksesi tämä näköistä eteesi tarvitset seuraavia artikkeleita:

Portobello-sieniä
loraus oliiviöljyä
hyppyselliset:
mustapippuria
suolaa
pihvimaustetta

Surauttele sienet muruiksi tai jos laite unohtuu päälle niin ei se mitään, tulee ihan kelpo pihvi. Mausta maun mukaan öljyllä ja mausteilla. Levitä leivinpaperin päälle kuivurin tasolle ja kuivaa tunti pari.

Se vihreä osio, lainattu Yaelianilta:

kunnon nippu persiljaa
pari valkosipulin kynttä
½- 1 desi oliiviöljyä
ruususuolaa
mustapippuria

Sekoita ainekset tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella kunnes kastike on sileää.



Curry-macadamiapihvi
macadamia-pähkinöitä
vettä
suolaa
mustapippuria
currya

jauha pähkinät kuivina ja lisää loput aineet, vettä sen verran että saat taikinamaisen koostumuksen. Laita leivinpaperin päälle ja kuivaa pari tuntia 40 asteessa. Päälle persiljakastike, ohje yllä.

Tässä siis ensimmäiset, perin yksinkertaiset pihvinkorvikkeet. Maustamista voisi kehitellä vielä eteenpäin. Maku oli kummassakin tapauksessa hyvä ja sienipihvin maku parani oltuaan yön jääkaapissa.












lauantai 6. elokuuta 2011

Raaka salaatinkastike/dippi

Eiliselle salaatille piti keksiä sopiva raaka salaatinkastike. Aloittelijanko tuuria, että löysin helposti tämän ihanan ja monikäyttöisen ohjeen, josta tuli heti minunkin lempparini!


Tomaatti-mantelikastike
vettä
kuorimattomia manteleita
tomaattia
soijakastike

Ensin manteleista mahdollisimman hienoa jauhoa, johon sekoitetaan hyvin soseutetut tomaatit. Soseutin lopuksi varmuuden vuoksi sauvasekoittimella tahnasta samettisen pehmeän. Tietenkin jos jauhin/monitoimilaite kestää niin kaikki aineet sekaisin ja soijakastiketta maun mukaan perään. 

perjantai 5. elokuuta 2011

Luomua, vai sittenkään luomua? Mitä ihmeen luomua?

Kävin luomukauneushoitolassa. Tarkoitan, uskaltauduin kauneushoitolaan kaikkien kosmetiikka-allergioideni uhallakin. Yrittäjä kertoili käyttämistään luomutuotteista (nimeä en muista nyt, mutta aikuisteen oikeest luomua) ja erityisesti yllätyin siitä, että Euroopassa saa kummallisen helposti käyttää luomu-merkintää kosmetiikkamarkkinoinnissa ja pakkausmerkinnöissä. Luomutuotteessa voi olla vaikkapa vain 5% luomua ja sehän on sitten luomua ja eikun luomumerkkiä kylkeen. Ja tuo luomuosuus voi olla vaikka lähdevettä (tai ihan vaan kraanavettä, sitä samaahan se on kun oikeen laajasti katselee). Ausseissa vaaditaan huikeat 70% luomua, jotta saa markkinoida luomua. Siis "huikeat".

Kyrsiihän se.

Ostappa italialaista parmaggio-juustoa, jossa lukee ihanasti krav. Ota silmä käteen ja katso takapuolen tekstiä: 30% luomua.

Noh, maksimoitavahan se on se omistajien tuotto. Vaan luomukauneushoito oli ihanaa, eikä ainuttakaan ihoärsytysoiretta ilmaantunut! Lähteitä tästä asiasta ei ole, koska oli aika nauttia ihanasta hetkestä ja irrottautua arjesta. Kuriositeettina hoitolassa tarjoiltiin ihanaa Tulsi-inkivääriteetä, tietoa vaikkapa täällä. Minulla on onnekseni täysi pussi Tulsia hyllyssä ja pakkasessa tuoretta inkivääriä...

torstai 4. elokuuta 2011

Ruohonjuuren ystävämyynnissä yks kaks yllättäen + tilkka rommia

Piipahdin Helsingissä tervehtimässä ystävää ja samalla Ruohonjuuressa ostoksilla huomisia vieraita silmällä pitäen. Ikkunassa oli tiedote ystävämyynnistä samana päivänä. Oli ilo nähdä niin moni tuppautuneena niin pieneen tilaan ja yhteistuumin avaamassa pahvilaatikoita ja poimimassa Mulpereita omaan ostoskassiin. Omaan kassiin tarttui noiden marjojen lisäksi ekologista wc-puhdistusainetta, Tocoa ja siitepölyrakeita.

Kotosalla maistuikin kurkku-fenkoli-sellerinvarsijuoma jääkaapissa viilennettynä! Ohje on selkeä, eli sitä osaa eniten mehulinkoon tai blenderiin minkä mausta pitää + vettä. Minä laitoin paljon fenkolia. Pulppi odottaa jääkaapissa loppukäyttöä, eli juoma oli siivilöity.



Virkistyneenä ryhdyin tekemään Ani Phyon ohjeen mukaan Peikkojen maailmasta kopioidun reseptin mukaan raakoja rommipallosia.

Raa'at rommipalloset

1 kuppi cashewpähkinöitä jauhettuna
1/2 tl kanelia
pikkasen chiliä
pikkasen suolaa
3/4 kuppia kaakaonibsejä jauhettuna
1/3 kuppia agavea
kaakaojauhetta 
(3/4 rkl luomurommia)

Jauhoin erikseen cashew-pähkinät ja nibsit, jonka jälkeen sekoitin loput aineet lusikalla sekaisin. Riippuu oman jauhimen ominaisuuksista miten taikinan saa aivan sekaisin. Laitoin taikinan hetkeksi jääkaappiin.

Kun taikina on hieman jähmettyi,  otin ruokalusikka-mitan (siis se mikä roikkuu mittalusikkasarjassa ennen teelusikkaa) ja laitoin taikinaa mittalusikkaan tasoittaen pinnan. Näin sain lähes varmasti iedenttisen kokoisia palleroita. 

Pyörittelin pallerot käsissä ja laitoin kippoon, jossa oli kaakaojauhetta. Heiluttelin kippoa saadakseni palleron yltympäriinsä jauhon peittoon. Palloset saa helpoimmin pois kupista kun kaakaojauhottaa ensin omat sormet kupin kätköissä. 

Nämä on siis ihan törkeen hyviä!




keskiviikko 3. elokuuta 2011

Suomi mättää liikaa raavasta

Hesari tiesi tämänkin, että suomalaisten ruokailutottumukset ovat eläinpainotteisia. Mustikkatyttö Macamaassa kirjoitti samasta asiasta ja jäimme hänen kanssaan erittäin lyhyesti ideoimaan mikä neuvoksi. Tuumasta toimeen ja penkomaan kuukkelin kätköjä. Täällä oli keksitty (liha)pyörä (vai mylly?) ainakin suuntaa-antavasti. Tässä suuntaa-antavasti originaalista vapaasti suomennettuna.

Näitä tarvitset:

ituja
paahtamattomia vehänäalkioita
sieniä
monitoimikoneen tai muun jauhimen
raakoja pähkinöitä
marinaadeja, kastikkeita, öljyjä, mausteita

Yleistä: idätä papuja, palkokasveja (herneitä), jyviä, joilla voi korvata lihan eri resepteissä. Lisäksi idätys on aika yksinkertaista puuhaa ja idätettävät jutskat ovat edullisia. Idätyksen sijaan voi lihan asemesta käyttää yön yli öljyssä ja mausteissa marinoituja sieniä. Sienistä saa monitoimikonekäsittelyn jälkeen mukavasti pihvin hampparin väliin.

Tässä melkein suoranaisia ohjeita: 
Sekoita vehnänalkioita, raakoja kastikkeita, öljyjä ja mausteita monitoimikoneessa. Ta daa, sinulla on lihan korvike. Yhdistä vehnänalkioita, parapähkinöitä, chilijauhetta, soijakstiketta ja mausteita ja saat murekkeen. 
Sekoita macadamia-pähkinöitä curryjauheen ja öljyn kanssa ja sinulla on jonkinmoinen kanankorvike.
.

tiistai 2. elokuuta 2011

Toisintoja

Olen näinä päivinä tehnyt useampia toisintoja löytämistäni ohjeista, varsinkin Okriinan. Välipalaksi ja aamupalaksi olen tehnyt toisintoja Hirssi-cashew -jugea Ruhnusta ja Dirhami II:sta. Näihin on mukava poimia pensasmustikoita ja seurailla minne myyrä on nyt kekonsa puskenut.


Hirssi-cashew -jugea Ruhnusta
Liota haluamasi määrä huuhdeltuja hirssejä ja cashew-pähkinöitä yön yli. Sekoita sauvasekoittimella sileäksi. Lisää mansikoita tai mustikoita, inkivääriä ja hunajaa.



Dirhami II
kulhollinen mustikoita 
kookosta
hamppua
1 banaani
saksanpähkinöitä

Kerää mustikat tai käytä pakaste
Jauha kookoslastut muruiksi tai käytä valmista kookosrouhetta
Hampulle ei tehdä mitään
Pilko banaani
Saksanpähkinät voi pieniä tai laittaa kokonaisina

Aineet sekoitetaan kulhossa.