Suositut tekstit

Hae tästä blogista

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Äkkipikainen tomaatti-zuchetti-pasta

Kodin vihannesosasto pursuilee kotimaista kesäkurpitsaa ja öljyttömät aurinkokuivatut tomaatit houkuttavat kokeilevaan keittöön.

1 kesäkurpitsa, kuorittu ja juustohöylällä pitkittäissuunnassa siivutettu

5 kirsikkatomaattia
5 öljytöntä aurinkokuivattua tomaattia (voi liottaa tai pilkkoa mahdollisimman pieniksi)
loraus öljyä (oliivi tai rypsi)
tuoretta oreganoa
mustapippuria
vettä tarvittaessa

Sekoita keskenään tomaatit, öljy ja mausteet esimerkiksi monitoimikoneella. Lisää vettä, jotta sekoittuvat kunnolla. Lisää tomaatteja, jos käytät rypsiöljyä ja öljyn maku tulee liiaksi läpi.Yhdistä kesäkurpitsasiivuihin varovasti sekoittaen. Valmis.



Koska näitä kuivatomaatteja on niin vähän, tahdon käyttää ne tarkkaan. Niinpä tein lisäkkeen porkkanasta, jonka raastamisen sijaan pilkoin monitoimikoneeseen keräämään makua pastakastikkeen rippeistä. Hain vielä pihalta salaatinlehtiä ja huomasin ettei salaatin maku sinällään ole kovin kutsuva. Pistävä maku ei taida olla monen mieleen, koska salaatin kulutus voisi olla runsaampaakin tässä maassa.

Olen harkinnut Camelina-öljyn käyttöönottoa, kunhan öljyvarastoni ehtyvät. Kylmäpuristettu luomurypsiöljy on ollut käytössä jo pitkään, mutta maku on aika voimakas ja tässäkin pastassa se tulee helposti esiin jos ei ole varovainen. Camelina on suomalainen tuote ja sitä saa luomuna.  Rypsiöljykriittinen teksti antaa aiheen kokeilla kylmäpuristettua luomulaatuista kookosöljyä, jota saa vaikkapa täältä. Mietityttää, että mikä suomalainen, Suomessa valmistettu öljy ajaisi saman asian. Hamppuöljy?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti