Suositut tekstit

Hae tästä blogista

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Hiusten pesu ilman shampoota

Tämä tullee olemaan alati päivittyvä teksti.

Muovijätettä vähentääkseni jätin shampoot ja hoitoaineet kaupan hyllyille ja ryhdyin pesemään hiuksia pelkällä kuumalla vedellä. "Mahdollisimman kuumalla vedellä". Kuuma vesi poistaa rasvan ja muun lian, eli shampoota ei tarvita hiusten puhdistamiseen. Aluksi pesin hiukset joka päivä, koska olin shampoiluaikanakin pessyt ne lähes päivittäin. Muutamana ensimmäisenä päivänä hiukset tuntuivat erilaisilta, ihan kuin niissä olisi ollut paljon muotoilutuotteita. Se oli kätevää, koska sain ne viisipiikkisten muutamalla vedolla haluamaani malliin. Tämä mahdollisuus on nyttemmin lieventynyt kun hiuspohja on tottunut siihen, ettei shampoo vie hiuspohjan normaalia rasvaa.

Kun shampoottomuutta on nyt kestänyt 12 viikkoa, pesin hiukset kananmunalla. Ensin huuhdoin hiukset ja päänahan kuumalla vedellä ja lisäsin joukkoon yhden kananmunan. Muna on varsin vikkelä, eli tarkkana sain olla ettei koko muna kadonnut viemäriin ennen aikojaan. Kananmunaa käytetään kuin shampoota ja huuhdotaan hyvin lämpimällä vedellä. Tämän jälkeen huuhtelin vielä oikein tosi kylmällä vedellä. Seuraavana aamuna oli ensimmäinen bad hair day koko shampoottomuuskokeilun aikana. Hiukset olivat niin lennokkaat, ettei niitä pidätellyt mikään. Kiilto sen sijaan oli upea ja hiukset tuntuivat, niin no, lennokkailta. Aion kokeilla kananmunaa uudelleen, nyt pesten hiukset aamulla.

Elokuun puolivälissä hiuksia ei ole pesty kertaakaan millään muulla kuin kuumalla vedellä ja satunnaisesti kananmunalla. Hyvin menee, ei kutinaa, eikä mitään muutakaan ongelmaa. Kehuja on sadellut kuinka hyvältä hiukseni näyttävät! Olen jo tottunut siihen, miltä hiukset tuntuvat, aivan kuin olisi jotakin oikein hyvälaatuista muotoilutuotetta päässä. Hiukset saa nopeasti haluttuun muotoon ja ne pysyvät siinä pitkään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti