Suositut tekstit

Hae tästä blogista

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Mung-papu, sen idätys ja käyttö, jota ennen hetki naapureille

Liian monta turhaa kuolemaa Norjassa. Miksi nämä nuoret eivät saaneet elää, vaikka heistä jokainen olisi sen ansainnut? Mitä tällainen ihminen ajattelee kun musiikki lakkaa, valot sammutetaan ja ovet sulkeutuvat, tulee hiljaisuus ja jää vain omat ajatukset ja pimeys? Mitä tällainen ihminen ajattelee kun ei enää jaksa uhota, kun kukaan ei näe, ei katso, koska ketään ei ole. Mitä jää viivan alle ja miltä se tunne tuntuu? Ei varmasti hääviltä. 


Suru kulkee mukanamme vielä pitkään. Samainen suru, joka vielä vahvana roikkuu rintapielessä kun uutiset toivat tietoja nuorista kouluammuskelijoista. Miten näitä ei voida estää? Miten nämä voisi estää tapahtumasta? Miten paljon lapsuus vaikuttaa aikuisuuteen ja miten paljon aikuisuutena oman tietoisuuden määrä vaikuttaa siihen mihin soppiin kätensä laittaa? Miten tuota tietoisuutta voisi lisätä tai edes hippusen hankkia omaksi henkiseksi pääomakseen?Mervi Juusola on kirjoittanut kirjan Vahvaksi rakastetut lapset. Otava 2011. En ole lukenut kirjaa, vielä. Tuo kirjan nimi kertoo jo olennaisen ja houkuttaa lukemaan. En muista oliko se tämän kirjan esittelyssä mainittu vai luinko jostakin muualta, että lasta pitää halata aina muutaman kerran enemmän kuin mitä sen kummemmin ajattelematta tulisi halanneeksi. Tuo ajatus päässäni ryhdyn laittamaan aamupalaa, joka päivä. 


Minulla ei ole oikeaoppisia idätysastioita, ei harsoa eikä taida olla edes oikean kokoista kuminauhaa, mutta kaikenlainen idätys onnistuu oikein hyvin ihan pelkällä siivilällä. Idätin Mung-papuja, joita hankin lähimarketista. Huuhtelin papuja muutamaan kertaan ja laitoin kuppin likoamaan yhdeksi yöksi. Seuraavana päivänä huuhtelin pavut pariin kertaan ja laitoin ne siivilään ja tiskikaappiin. Huuhtelin niitä kerran pari päivässä kunnes niissä oli 2-3 cm pituiset hännät. Mung-papu suurenee itäessään, eli siivilää ei kannata aivan täyteen laittaa. Mung-papujen kuoria ei tarvitse irroitella. Säilyvät jääkaapissa viikon, jos ovat tiiviisti astiaan pakattu. Avoimessa astiassa pavut kuivuvat


Toosi iisi Mung-papusapuska

idätettyjä Mung-papuja
laatusuolaa
mustapippuria
loraus oliiviöljyä

Aineet sekoitellaan keskenään ja syödään pois happanemasta



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti