Suositut tekstit

Hae tästä blogista

lauantai 30. marraskuuta 2013

Porkkana-omenasosemuffinit

2 1/2 kuppia mantelijauhoja kuorituista manteleista
1 kuppi porkkanaraastetta
3 munaa
1/2 kuppia omenasosetta
1/4 kuppia sulaa kookosöljyä
1/4 kuppia hunajaa
1/2 tl soodaa
1/4 tl merisuolaa/ruususuolaa
 
Kaikki aineet sekoitetaan hyvin keskenään ja paistetaan 200 asteessa kunnes kullan värisiä.

torstai 24. lokakuuta 2013

Suklaamössöä ja surffailua

 
Sitä tekee välillä mieli lähteä säntäämään erilaisiin suuntiin kun lukee hyvistä raaka-aineista ja osasista. Ruohonjuuri hehkutti Anna-lehdessä hehkutettua mantelia ja minä hehkutan sitä tässä. Manteli(voi) on superhuippua. Olen kokeillut tehdä mantelivoita erilaisilla ohjeilla. Blenderini ei sitä jaksa aikaansaada, eikä monitoimikonetta tällä hetkellä ole. Uusimpana luin, että mantelit pitää liottaa ja sotkea ne pienen vesimäärän kera 20 minuutin ajan.
 
Mantelivoin sijaan löysin jotain perin ihanan oloista. Ohje on Johannan ja kopioitu tähän lähes sellaisenaan. Tässä kohdin harmittaa, ettei kaapissa juuri nyt ole joka ainesosaa jotta pääsisi toteutuksen makuun. Mantelia tässäkin on, huom huom!
 
Hmm.. avocado vain puuttuu eikä ole kauppapäivä. Mitä teen? Ehkä vain harmittelen.
 
Ekonainen ei muuten lue sähköposteja kännykällä kuin kerta päivään eikä katsele YouTubea ollenkaan. Älypuh kun voi viedä enemmän sähköä vuodessa kuin jääkaappi. Jääkapin käyttö on sentään jollain tavalla puolusteltavissa!
 
LUSIKOITAVA BROWNIE
  • ~3 dl mantelimaitoa
  • 1 rkl chia -siemeniä
  • pieni kourallinen saksanpähkinöitä
  • ~1 rkl kaakaonibsejä
  • ~1 rkl raakakaakaojauhetta
  • 1/4 avokado
  • hieman himalajansuolaa
  • 1/2 tl vaniljajauhetta
  • hieman kanelia (ehkä 1/4 tl..)
  • makeutukseen kookos-/palmusokeria tai vaahterasiiappia 
Sekoita chia -siemenet mantelimaitoon ja anna geeliytyä yön yli jääkaapissa tai noin puolisen tuntia huoneenlämmössä. Sitten kaikki ainekset tehosekoittimeen. Tarvittaessa voi lisätä vähän nestettä. Joko lisää mantelimaitoa tai vettä.
Koristeitakin saa käyttää. Ne antavat behmeälle brownie -unelmalle siivet! No ei sentään siipiä, mutta lisää lusikoitavaa ja mukavasti crunchya.
 
Kylppärin kynnyksen alta paljastui hometta. Korjattu!
 
 

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Tähtiä viisi


Alkaa smoothiet tökkiä vaikka ohjeita on lukematon määrä. Porkkanaakaan ei ikuisesti jaksa rouskuttaa. Lisäksi huomasin, etteivät mulperi-marjatkaan minulle sovi. Oli satsissa vielä joku homeelta maistuva yksilö, minkäs teet kun kaiken maistaa niin tarkasti. Toisaalta käsien iho on pysynyt kohtuullisena eikä yöllä ole tarvinnut liiemmälti herätä repimään ihoa rikki kutinan takia. Ohjeitakin on netti pursollaan, senkun poimii mieleiset ja kokeilemaan ja sorvaamaan mieleisekseen. Tuntuu vain, että aina joku olellinen ainesosa on kaupan hyllyllä.
Hankalaa on, hankalaa on. HIljalleen ne minulle sopivat ainekset löytyy ja alkaa muodostua sopivaa vaihtelua ruokavalioon. Vehnä on jäänyt ihan totaalisesti, se kun tuntui ärhäköittävän ihottuman ihan omiiin svääreihin. Kaura vielä on käytössä, samoin ruis.
Hassua miten kaappien sisältö ja määrät muuttuvat. Kylppärissä on 5 kg:n pussi soodaa ja jääkaapissa paljon kananmunia. Aiemmin näitä oli aika paljon vähemmän, jos lainkaan. Soodaa kun voi käyttää kaikenlaisessa ja kananmunat pelastaa kun ei muuta syömistä runsaudenpulassa keksi.
Onneksi löysin Lifestä CocoVin raakasuklaalevyjä! Kallista, mutta niin hyvää. Joskus olisi kiva saada raakaherkkuja valmiina ihan lähikaupasta. 
Rustasin viiden tähden tikkuja omaksi ilokseni ja massun täytteheksi. Olin kovin murheissani kun hukkasin ohjeen mutta aikani surffattuani muistin miksi olin tilannut nimenomaan Cocovin psylliumia ja niin se kuukkeli mulle ohjeen tarjoili! Lopputulemaan en ikihyviksi ihastunut ja aionkin tätä varioida johonkin suuntaan. Idea ja rakenne sen sijaan olivat mainiot.
3 luomumunaa
½ dl CocoVin kookosjauhoja
1 dl mantelijauhoja
1 rkl CocoVin psylliumia, nimenomaan CocoVin, jotta tikuista tulee juuri sellaisia
Kalaharin suolaa (CocoVi Kihniöltä myy tätäkin)
2 tl leivinjauhetta
öljyä voiteluun (suositellaan macadamiaa, mutta muun on käytävä em. puuttuessa)
auringonkukansiemeniä
Sekoita munat blenderissä ja lisää muut aineet öljyä ja auringonkukansiemeniä lukuunottamatta. Kippaa taikina voideltuun öljyllä vuokaan ja ripottele siemeniä päälle. Taikinan kuuluu olla ohut.
Paista uunin keskitasolla 180 asteessa 15  minuutin ajan.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Satokausikalenteri ja eka smoothie pakuriteepohjalla

Tilasin tänään satokausikalenterin, joka lupaa ketoa minulle mitä kasvista ja vihannesta kannattaa kaupasta kanniskella kulloisenakin kuuna. Odotan innolla, sillä lukeudun siihen valtaisaan joukkioon, joilla ei ole harmainta hajua mikä rehu milloinkin on parhaimmillaan. Kauppaihmisten propaganda on purrut ja tomaattia ja kurkkua kulkeutuu kotiin joka kauppakäynnillä ympäri käyden ja yhteen tullen. On se kyllä kumma, että samaa huttua on joulu- ja jussipöydässä. Tähän sellainen hymiö kuin äimänkäki.

Tänään oli muukin merkkipaalu kun täräytin ekan pakuriteepohjaisen smoothien. Pakuriteetä pitää syksyllä kiskoa, ettei tule SE. Pakuriteetä ja tuoretta inkivääriä. Iltajuomana huikkasin teet ja tänään heitin jämät blenderiin tämän ohjeen mukaan. Ja sama ohje alla sanasta sanaan kopioituna. Minä hykerrtelin!

SUKLAA-PAKURI-VANILJA-SMOOTHIE

4 annosta
5.0 dl hyvin tummaa pakuriteetä
1.0 dl cashew- tai macadamiapähinöitä (luomu, raaka)
2 rkl raakakaakaopapuja tai rouhetta
1 iso rkl kylmäpuristettua kookosöljyä tai kaakaovoita
1 iso rkl Chocolate Bliss – kaakaosekoitusta tai raakakaakaojauhetta
1 iso rkl Rakkaus Pakkaus – kaakaosekoitusta tai raakakaakaojauhetta
1 rkl chlorellaa tai muuta viherjauhetta, jos haluat enemmän minttu-suklaa tyylisen juoman
2 rkl luomuhunajaa tai agave-siirappia
2 tl aitoa vaniljaa
2-4 tippaa vanilja-steviaa
4 tippaa minttuöljyä tai muutama varsi tuoretta minttua
Aja ensin pakuritee ja pähkinät yhteen tehosekoittimessa ja lisää sitten loput ainekset. Tehosekoita ja maista. Kaada laseihin ja koristele mehiläisten siitepölyllä. Hykerrtele.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Valkosuklaamousse

Pidin taukoa ruokavaliossa ja kirjoittamisessa. Tuo aika vahvisti sen etten voi syödä enää koskaan sitä moskaa mitä ruoaksi tai herkuksi usein kutsutaan. Aloin voida niin heikosti ja kärsin liudasta erilaisia oireita ja uusimpana oireena uusi vuosia poissa ollut käsi-ihottuma.

Pidän erilaisista herkuista, suklaasta, lakusta ja piiraista ja kekseistä puhumattakaan jäätelöstä! Onkin ollut varsin vaikeaa päästä niistä eroon. Hiljaa hyvä tulee ja niin tässäkin asiassa. Olo alkaa koheta ja ihottuman aiheuttama kutina hellittää. Pahinta on sokeri ja vehnäjauho ja yllättäen lähes kaikki viljat ml tattari. Ehkä tattaria voin käyttää muussa muodossa kuin hiutaleena. Pitää tutkia.

En aivan kokonaan aio siirtyä raakaan ruokaan, vaikka Ekosegosta tilasin sorvin. Sillä sorvaan sapuskaa spagetin muotoon! Näinä päivinä se kolahtaa postilaatikkoon... Sitä odotellessa sorvasin jälkiruoan kun tein havainnon kaakaovoin sopivuudesta melkein mihin vain smoothien ja raakasuklaan ohella.

Cashew-valkosuklaamousse 

Kourallinen cashew-pähkinöitä
Maun mukaan Cocovin kaakaovoita raastettuna tai paloiksi leikattuna riippuen blenderin tehoista
Hunajaa maun mukaan, vähän vähemmän kuin enemmän
Vettä sopivasti

Päälle vadelmia ja mintunlehtiä

Sekoita pähkinät hyvin blenderissä kaakovoin kanssa, lisää vesi ja hunaja ja sekoita lisää. Jos blenderin tehot riittää niin kaikki sekaisin kerralla.

Kippaa mousse kippoon ja koristele vadelmilla. Nauti äkkimakeasta!

Valkosuklaamoussea


sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Minulla on aikaa

Se on ollut hieno päätös. Viikko pari sitten päätin, että minulla on aikaa. On aikaa tyhjentää ja täyttää pesukone nyt, eikä sitten. Ehdin korjat lattialta lelut ja muut sinne kuulumattomat. Ehdin antaa vielä yhden halauksen lapselleni ja lukea pari ylimääräistä kirjaa. Ehdin katsoa nettipankista tilin saldon ja ehdin tarkistaa, joko kohta pääsen keräämään pakkaseen koivunlehtiä. Viimeiset pari viikkoa minulla on todlla ollut aikaa! Olen ehtinyt tehdä enemmän asioita kuin koko tänä vuonna!

Olen antanut tavaroita ja vaatteita HOPE-yhdistykselle (www.hope.fi), mutta nyt minä ehdin heidän talkoisiin kokoamaan paketteja vähävaraisille lapsille. Se oli ihana parituntinen. Paketteja meni perheisiin, joita on kohdannut yllättävä työttömyys, sairaus tai esimerkiksi talo on ollut homeessa. Tulorahoituksella on kova homma korvata ihan kaikki jos talossa on ehdity jo asua. Sairaus ei katso suhdanteita ja se voi iskeä keneen hyvänsä. Työsuhteet eivät ole enää ikuisia vaikka miten varmalla alalla työskentelee. Minusta HOPE:n toiminta on kierrätystä parhaimmillaan, eikä kynnys kysyä apua ole kovin korkea kun vastassa on yhdistys, ei henkilö.

Olen siirrellyt kaapissa fenkolia punajuurien puuttuessa. Raakaruoka.comista löysin itselleni uuden ohjeen, nimittäin fenkoli-appelsiini-cashew-salaatti.

1 fenkoli
2 appelsiinia
1 iso kourallinen cashew-pähkinöitä rouhittuna

Pilko fenkoli ja saksi appelsiinisiivut kahteen osaan. Sekoita lusikalla sekaisin, nauti lounaan lisäkkeenä!

Jälkiruokana tai aamupirtelönä aion herkutella mustaviinimarjasmoothien. Tässä yksi esimerkki:

Kourallinen mustaviinimarjoja
Kourallinen jotain vihreää salaattia tai koivunlehtiä
1 banaani
haluamiasi superfoodeja, kuten Tulsi, Brahmi, Toco...
raastettua inkivääriä
hyppysellinen kanelia tai kardemummaa, mielellään luomua

Kaikki sekaisin vaikka Magic Bulletilla. 

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Leppoistamista ja horrmoneja

Olen siirtynyt työelämään, jonka vuoksi ei koneen ääri juuri kiinnosta iltaisin. Se kiinnostaa, mitä aamulla mukaan otettavaan smoothieen sekoittaa. Aamuisen tiukan aikataulun vuoksi sekoitan smoothien useimmiten jo illalla.

Olen huomannut, että banaani ja puolukka ja pieni määrä jotain vihreää toimii erinomaisesti ja puolukkavarastot hupenevat. 

Iiisi smoothie

1 banaani
puolukoita maun mukaan
jotain vihreää, esim salaattia, koivunlehtiä, vehnänorasmehua
erilaisia superfoodeja mitä kaapissa sattuu olemaan: Macaa, Tulsia, Brahmia, MSM:ää, Tocotrienolsia, Chiaa jne.

Kaikki hyvin sekaisin ja perushelppo smoothie on valmista!  

Näitä helppoja smoothie-ohjeita kaipasin kovasti kun aloittelin vihreää elämääni. Supereita ei tämä smoothie kaipaa, eli ihan ihanaa ja terveellistä ilmankin, varsin jos banaani on luomua.

Hankin hyllyyni Kaisa Jaakkolan kirjan Hormonidieetit. Muhun ei ihan uponnut kaikki mitä siellä kirjoitettiin, mutta kirjassa kerrottiin hyvin mitä muovit sisältävät ja kirjaa selailtuani huomasin, miten hurja määrä muovia ympärillämme on. Kohti muovitonta elämää!



maanantai 2. tammikuuta 2012

Marjaa ja banaania

Toivottavasti kaikilla oli oikein suloinen ja rentouttava joulu! Minulla ainakin oli, rakkaiden parissa. Uusi vuosi vaihtui perhepedissä uneksien ja aamupäivään asti nukkuen.

Nopsia ja kipakoita sapuskoita pitää kiireisen äidin pyöräytellä. Tämäkin ilta meni hauskasi hurjan lumisateen jäljiltä kinoksisessa läheisessä puistossa. Tein lapsen kanssa IISON lumipallon, ainakin 1,5 metriä halkaisijaltaan. Laskimme myös liukumäkeä ainakin tosi monta kertaa. Mukavaa oli.

Aamulapalaksi pyöräytin smoothien:

vadelmaa
mustikkaa
tulsia
brahmia
hyppynen kardemummaa
lievästi vettä
banaani
chia-siemeniä noin 2 rkl

Laita marjaa niin paljon kuin kuppiin mahtuu, jätä tilaa banaanille. Heitä lisukkeet ja laita etusivu uusiks.

Lounaaksi tein perussalaatin, vaihteeksi.

Nyt kipeytynyttä olkapäätä parantelemaan. Tulehduskipulääkkeitä vastustan, mutta kivun yltyessä todennut niiden olevan myös hyväksi. Ainakin saan nukuttua.


Tänään minulla oli mahdollisuus mennä Lohjan suoramyyntiin, joka on muuttanut eri paikkaan. Ei onneksi kovin kauas niin pääsin ostoksille. Mukaan tarttui luomulaatuinen ulkopaisti, erilaisia luomuhiutaleita ja Anjan luontoherkun patukoita sekä kuusenekerkkäjuomaa!

Ihanaa tätä vuotta jokaiselle!


Sannis

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

ananasta ja mustikkaa vihersmoothiessa

Sotkeudun iltaisin vihersmoothieiden ihanan virkistävään maailmaan. Tänä iltana katse osui isoon ananaspalaan, joka möyhentyi raikkaaksi seuraavien ainesten lomaan:

Muutamia tuoreita ananaspaloja
reilu desi mustikkaa
sitruunan pala kuorineen, jos luomu. Jos ei luomu niin heitä kuoret bioon
1 rkl hunajaa
3 rkl chiasiemeniä
 1-2 dl vettä
nippu viinisuolaheinää

smoothie sinne missä tilaa sen verran on

Eilisiltana kyytiä saivat idätetyt tattarit, reilu tujaus kanelia ja kaksi kuorimattoman luomukardemumman sisusta, vettä ja päärynä + pari taatelia.

Työn opintojen, kodin, pienen lapsen, blogauksen ja ekoilun kanssa pyöriminen on sitten ihanaa, kunhan muistaa ettei minkään anna mennä toisen edelle, paitsi lapsen!

Olen saanut sähköpostiini viikottain muistutusviestin luomutuotteista, joita lähialueella oleva tila toimittaa kotiovelle. En ole vielä päässyt siihen vaiheeseen, että sieltä tilaisin. Joulu JEE! lähestyy ja mieli tekisi keventää omaa työtä ja myös omaatuntoa ja lannoitteiden määrää ja mitäs vielä. Tästä innoittuneena olen harkinnut tilata joululaatikot tältä tilalta. Ne tulevat pakasteena ihan oikean kokin valmistamana ja kotosalla ne sitten uunissa viimeistellään. Peruslaatikoita, mutta luomuaineista!

Ihanaa ja leppoisaa Joulun odotusta ihan kaikille!

torstai 24. marraskuuta 2011

Aprikoosinsiemenöljy kasvoille ja taas kasvoille

Pönikkä on asettunut altaan viereen ja alkaa näyttää kotoisalta. Haaveilen tsiljoonien purnukoiden katoamisesta joka ilta ja aamu kun pönikkää katselen. Ei se pönikkä koskaan tule vessan kaappiin mahtumaan, hyllyt ovat sen verran matalat. Mutta voisihan kaapissa säilöä vaikka koruja!

Pönikkä, eli litrainen aprikoosinsiemenöljy-astia vähenevässä määrin öljyinen. Sain se kotiin www.kookosravinto.fi-sivuston kautta kaikista edukkaimmin. Kookosöljyä tuli myös hankittua enemmän kuin tarpeeksi.

Siemenöljy ei sovi ruuanlaittoon, eli siksi sijainti on veski tai kylppäri. Öljy sopii niin kasvojen puhdistamiseen kuin kosteuttamiseen, eikä muita aineksia tarvitse. Kannattaa tietenkin ensin varmistaa aineen sopivuus itselleen. Öljy sopii myös silmänympärysvoiteeksi, mutta omakohtainen kokemus kyseenalaistaa edellä mainitun väitteen. Sain melkeimpä silmätulehduksen kun laitoin öljyä silmänympärysalueelle.

Olen käyttänyt öljyä jo muutaman viikon ja mielenkiinnolla odottelen kunnon pakkasia, jotta öljy pääsee varsinaiseen testiinsä. Kuivaihoisena kasvojen kosteana pitäminen talvella on haastavaa ja öljy on vaikuttanut erittäin lupaavalta tähän asti.

Nälkähän tässä tulee kirjoittaessa. Seuraava lounas tulee olemaan pinaattikeitto keitetyllä luomukananmunalla. Testiohje on tämä


Raa'ahko pinaattikeitto

Pussi pinaattia
2 dl liotettuja auringokukansiemeniä
ripaus laatusuolaa
ripaus muskottipähkinää
kevyesti lämmitettyä vettä, jotta seos saadaan sekoittumaan

Muista olla varovainen kuuman veden kanssa!

Laita aineet blenderiin ja soseuta mäskäksi. Tunge osa taikka kaikki termariin seuraavaksi lounaaksi, jos et heti aio syödä.